Me again

Paljon on taas tapahtunu. Ehkä vähän liikaakin vielä rikkinäiselle päälle.

Multa meni ystävyyssuhde poikki. Tämä henkilö, jota muutossa autettiin laittoi välit katki. Oltiin asioista eri mieltä ja sanoin ne myös suoraan ja ehkä hieman liian kärkkäästikin. Sain kuulla, että olen keskeinen olento? En tiiä, että mitä tämä ihminen sillä tarkoitti, mutta musta on tosi ikävää, jos hän on kokenut jääneensä jotenkin taka-alalle mun vuokseni.

Välit tuskin korjaantuu edes tämän ystävän rauhoittuessa. Mieli on vielä vähän sumea ja joka aamu ajattelen, että jos se olikin vaan unta. Ei ole tähän mennessä ollut.

Ystävän menettäminen sattuu aina ja varsinkin sillon, kun ihmisestä on tullut läheinen ja tärkeä. Siis oikeasti tärkeä. Sellainen, jolle pystyy puhumaan kaikesta ja jonka neuvot auttavat selvimään ikävistä tilanteista.
   Musta tuntuu, etten tunne tätä ihmistä ollenkaan enää. Se saa miettimään, että olenko koskaan tuntenutkaan?

No, päivä kerrallaan se on edettävä ja aina tää vähän helpottaa. Onneksi mulla on ystävät ja perhe, jotka eivät jätä mua yksin kamppailemaan tän asian kanssa. Ja tietysti pikkusisko, joka kokee ennemmin kaiken saman, kun jättää yksin.

Kissan entiset omistajat eivät ole onneksi huudelleet tai jättäneet ikäviä viestejä postilaatikon kylkeen. Hennille tosin olivat jotain mölisseet, että saas nähdä, pitääkö lähteä uudelleen poliisin puheille. Ei vain jaksaisi tätä rumbaa!

Eilen tuli kiva puhelu! Mulle soitettiin Oulun toimipisteestä kouluasioista! Se on siis ollut se tulevaisuudensuunnitelma, jota olen piilossa pitänyt. Lähden opiskelemaan lapsi- ja perhetyön perustutkintoa oppisopimuksella! Lähipäivät ovat Oulussa (tai Kalajoella, se ei ole vielä ihan varmaa). Työkkäri on valmis myöntämään palkkatuen, joten työnantajan ei tarvitse maksaa koko palkkaa! Paikan saamisenkin pitäisi olla suht hyvällä pohjalla, mutta en uskalla liikaa luottaa.
   Vähän pelottaa, että mikäli en työpaikkaa saa niin suunnitelmat heittää häränpyllyä.

Sain eilen myös kutsun Kajaanin ihotautipolille! Jes! Sinne pitäis siis 24.6. matkata aikasin aamusta. En malta odottaa! Toivottavasti saan tällä kertaa jonkun sellaisen lääkärin, joka oikeasti tietää, mitä tekee. En haluais joutua tappelemaan siitä, että saan lähetteen Oulun ihopolille. Mahassa on perhosia, kun ajattelen, että ehkä pääsen vihdoinkin tästä atopiasta eroon!  Tai eroon en koskaan pääse, mutta aisoihin!

Näillä siis mennään!