Kuten joka kesän alku, tämäkään ei ole poikkeus. Iho
kiukuttelee oikein kunnolla. Se on kuiva, kiristävä, punainen, hilseilevä,
kutiava ja paikoittain auki.
Taipeet ovat kovilla hikoamisen takia ja siksi ne ovatkin
jatkuvasti auki. Luottoystäväni sinkkisukat pääsevät siis hoitamaan taipeitani
jälleen kerran.
Selkä on kauttaaltaan kuiva. Käsivarret hilseilevät ja
tuntuu, että aina liikkuessani jätän jälkeeni suuren ihopölypilven.
Päänahka on alkanut kutista melko voimakkaasti, samoin
kasvot. Silmäluomet ovat pahimmat. Ne ovat niin kuivat, että halkeilevat jatkuvasta rasvaamisesta huolimatta.
Merisuolankin olen saanut ottaa taas käyttöön. Viimeksi
sekoitin keskenään rasvaa ja merisuolaa ja kyllä muuten kirveli! Iho kuitenkin
rauhoittui älyttömästi, joten kirveleminen on hyvin pieni hinta rauhoittuneesta
ihosta.
Tällä hetkellä mulla on enemmän rasvoja käytössä yhtä aikaa
kuin yleensä. Perusvoiteena käytän Ceralan Plussaa useita kertoja vuorokaudessa.
Lisäksi kortisonivoiteena toimii Apolar 0,1%, jota olen joutunut laittamaan silmäluomiinkin välillä. Kasvojen ihon ollessa erittäin kuiva, käytän Locobase
Repairia, joka on ollut pelastus. Lisäksi käytössä on Protopic, jota käytän
muutaman kerran viikossa ylläpitohoitona ihon ollessa rauhallisimmillaan.
Mä en tiedä, miksi kevät ja alkukesä runtelevat mun ihoa
ihan urakalla. Keskikesää kohden tilanne usein rauhoittuu, joten voisin veikata
siitepölyjen olevan syypää ihoni kunnon romahtamiseen. Lisäksi mulla on ollut
paljon ahdistusta ja stressiä niin omien kuin muidenkin rahahuolien, ihmissuhteiden
sekä omien ajatusteni vuoksi. Ja se näkyy samantien mun ihossani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Eriävistä mielipiteistä huolimatta, toivon asiallista kommentointia, kiitos! :)
Voit myös laittaa sähköpostia osoitteeseen: lovely_bunny_89@hotmail.com