Hurjan pitkä tauko, nyt sen on aika loppua!

Huhheijaa!

Todella todella TODELLA pitkä tauko blogin kirjoittamisesta on nyt takana. Mua ihan hävettää, että olen päästänyt otteeni lipsumaan tällä tavalla.

Nyt kuitenkin on aika totuttaa sormet takaisin näppäimistölle.

Viimeinen asiaa sisältävä teksti on Kanarian matkasta. No, maaliskuun ja elokuun välillä on ehtinyt tapahtua todella paljon, joten tekstiä riittää.

Kerron tapahtumat kuukausittain.

Huhtikuu

Aloitin kolmannen työssäoppimisjakson huhtikuussa. Työssäoppimiseen kuului sekä koulu-, että aamu- tai iltapäivätoimintaympäristössä työskenteleminen. 

Ensimmäisen työssäoppimisviikon perjantaina tapahtui tapaturma. 

Olin koulun salissa apuna kääntämässä todella isoa ilmapatjaa. Patja oli nostettu pystyyn ja se oli tarkoitus saada käyttöön. Menin patjan taakse ja nousin temppurataan kuuluvien, päällekkäin pinottujen palikoiden päälle. Sitten se tapahtui, otin harha-askeleen. 
Putosin vajaan puolentoista metrin korkeudesta ja satutin jalkani. 

Uskoin nilkkani vain tärähtäneen, mutta kun sunnuntai koitti eikä iltaan mennessä jalassa näkynyt tai tuntunut parannusta, päätimme Markuksen kanssa lähteä Kajaanin keskussairaalaan päivystykseen.

Sairaalassa jalkaa tunnusteltiin ja se kuvattiin. Selvisi, että jalkapöydästä oli mennyt poikki kaksi luuta. Sain jalkaani saapaskipsin ja tämähän tarkoitti, että työssäoppiminen täytyi keskeyttää. En muista, koska olen viimeksi ollut niin pettynyt, kun silloin.

Toukokuu

Toukokuun toisena päivänä oli kontrollikäynti Kajaanin keskussairaalan kirurgian poliklinikalla. Luut olivat lähteneet hyvin luutumaan. Turvotuksen laskun vuoksi kipsi oli käynyt liian väljäksi ja se päätettiin vaihtaa kokonaan uuteen. Vielä olisi muutama viikko siihen, että kipsi olisi historiaa.

Lähdimme ajamaan autolla kotia kohti.

Kun avasin silmäni, makasin sairaalasängyllä ja ympärilläni hääräsi ihmisiä. Minulta kyseltiin, että tiedänkö nimeni, mikä päivä on ja niin edelleen.

Olin saanut autossa kouristuskohtauksen.

Vietin yön Kajaanin keskussairaalan nopean diagnostiikan yksikössä. Minulle tehtiin pään magneettikuvaus ja otettiin hurjasti verikokeita, valtimoverikoe mukaan lukien. Kohtaus ei tuona aikana uusiutunut, joten epilepsia diagnoosia ei tehty. Pääsin aamupäivällä kotiin.

Toukokuun puolessa välissä pääsin kipsistä kokonaan eroon. 

Kesäkuu

Yöllä heräsin siihen, että vierelläni seisoi kaksi ensihoitajaa. Vanhempani istuivat keittiössä. Markus oli herännyt siihen, että olin saanut jälleen kouristuskohtauksen. 

Toukokuu oli juuri vaihtunut kesäkuuksi. Oli kulunut tasan kuukausi ensimmäisestä kohtauksesta.

Toinen ensihoitajista soitti Kajaaniin sairaalalle, josta ohjeeksi annettiin, että sain itse päättää, lähtisinkö sairaalaan. Halusin jäädä kotiin.

Muutaman tunnin kuluttua kohtaus uusiutui. Tällä kertaa lähdin ambulanssilla sairaalaan.

Kaikki verikokeet otettiin jälleen. Aamupäivästä tapasin neurologin, joka kertoi, että minulle diagnosoitaisiin epilepsia. 

Minulle määrättiin lääkitys ja pääsin kotiin.

Kesäkuun puolessa välissä kävin uni-EEG-tutkimuksessa. Sitä varten täytyi valvoa 24 tuntia ja tämä pelotti Markusta, sillä unenpuute voi laukaista kohtauksen. 

Neurologi soittaisi elokuussa tulokset.

Elokuu

Elokuun toinen päivä neurologini sitten soitti. Uni-EEG:ssä ei ollut näkynyt mitään epilepsiaan viittaavaa. Verikokeiden tulokset olivat myös olleet normaalit. 
Neurologi sanoi, että aina epilepsia ei tuloksissa näy ja että on vain hyvä, ettei tuloksissa näkynyt mitään.

Lääkitystä jatketaan ja epilepsia pysyy diagnoosina edelleen.

Syyskuun lopulla on neurologian poliklinikalla kontrollikäynti. 

Tällaista siis on viime kuukausina elämääni kuulunut.

Toki kesään kuului muutakin.

Sain olla mukana viettämässä parhaimman ja rakkaimman ystäväni häitä. Oli ihanaa olla todistamassa turkoosin kaunista rakkautta ja onnea kauniina kesäpäivänä.

Lisäksi sain kesän aikana nauttia siskonlasten ihanasta seurasta.

Toki onnistuin verikokeiden jälkeen pyörtymään suorilta jaloilta ja lyömään takaraivoni täysiä ovenkahvaan. Siitä selvisin sentään säikähdyksellä!

Kesän aikana asennutin kuparikierukan sillä epilepsialääkkeeni (Trileptal) heikentää hormonaalisen ehkäisyn tehoa. Kipukynnykseni on todella korkea, mutta kierukan laitto oli kyllä yksi tuskallisimmista asioista tähän astisessa elämässäni.
Kipuja on ollut reilu kaksi viikkoa, mutta jospa tämäkin tästä.

JA! Muutama päivä sitten minulta jouduttiin poistamaan hammas, sillä jotenkin salakavalasti reikä oli päässyt paikan alle ja sitä kautta se oli mennyt suoraan hampaan ytimeen apajille. Leukaluuta on jomotellut, mutta muuten olo on okei.

Iho on ollut onneksi yllättävän hyvässä kunnossa suurimman osan viimeisen kuukauden aikana, joten jokin on sentään parempaan päin.
Ja! Lääkkeiden omavastuukertymä meni tässä kuussa täyteen, joten muutaman kuukauden saa hengähtää lääkkeiden ja rasvojen suhteen.

Entäs sitten koulu? No, voin sanoa, että onneksi suurimman osan ajasta meillä oli kesäloma, joten ei tarvinnut hirveästi stressata niitä asioita. Ja uskon, että kouluasiatkin selviävät ja tulen ajallani valmistumaan.

Ei auta muu, kuin nostaa pää pystyyn, jatkaa matkaa ja yrittää parhaansa. Kyllä täältäkin taas noustaan.

Postaus oli niin pitkä, että en viitsinyt kuvia laittaa. Seuraava postaus on omistettu kokonaan niille.