Anteeksi

Anteekspyyntö opetetaan ihmisille lapsesta alkaen. Niin lastenohjelmissa kuin tarhassa, eskarissa ja koulussakin. Ja tietenkin myös siellä tärkeimmässä paikassa, kotona.

Anteekspyynnön merkitys ja arvo on mulle erittäin selvät. Mä olen oppinut saman, kun muutkin. Tai ainakin teoriassa. Kotona ei koskaan pyydetty anteeks tai sitten sitä ei oikeasti tarkoitettu.
Mullekin sana 'anteeksi' ääneen sanottuna, jollekin osotettuna on yks vaikeimmista asioista.
Kun mun tehtävänä olis pyytää anteeks ihmiseltä, jota mä olen jollain tavalla loukannut niin se yks ainoo sana juuttuu mun kurkkuun. Sen sanominen ääneen tekis musta heikon, paljastais sen herkän puolen, jonka mä oon koittanut piilottaa.

Kun omaa rikkinäisen menneisyyden niin ihminen haluaa ennalta ehkäistä kaiken mahdollisen mikä voisi tulevaisuudessa häntä satuttaa. Ylle vedetään naamari, joka ei näytä pienintäkään säröä sen ihmisen elämässä.
Hymyn taakse on helppo kätkeä paha olo ja synkät ajatukset.
   Kuitenkin joskus elämässä tulee vastaan sellainen ihminen, jolle haluaa paljastaa sen satutetunkin puolen. Jonka edessä on valmis riisumaan sen naamarin ja jolle on valmis kertomaan ihan kaiken, ne todella kipeät ja vaikeimmatkin asiat.

Juuri sen ihmisen vuoksi mä olen valmis opettelemaan sen anteekspyynnön. Mä olen valmis uskomaan siihen, että se ihminen pysyy mun vierellä sen tähän asti visusti piilotetun herkän puolen nähtyäänkin. Ja vaikka se tietää eniten, oikeestaan kaiken mun rikkinäisestä menneisyydestä se on mun vieres edelleen.
Ja jo pelkästään sen ihmisen hymy riittää syyks yrittää.