Langat

Kun mä vuonna 2006 päätin peruskoulun ja pidin suunnittelemattoman välivuoden, päätin mä myös tehdä tarkat tulevaisuuden suunnitelmat. Mun katse oli tiukasti kiinni horisontissa, siinä mikä siellä mahtokaan siintää. Kaiken piti olla selvää, suunniteltua, erittäin tarkkaa.

   Nyt, neljä vuotta myöhemmin mä kykenen elämään vaan päivän kerrallaan. Tehdä suunnitelmat korkeintaan muutaman päivän päähän. Mun silmät kattoo kaikkialle muualle, kun sinne horisonttiin. Mikään ei oo selvää eikä suunniteltua. Tarkka mä kuitenki vielä olen sen suhteen mitä on jäljellä.

Organisoiminen on ollu aina mulle tärkeetä, mun täyty saada pitää kaikkia lankoja omissa käsissäni. Vuosien aikana ne langat sotkeutu yhä pahemmin toisiinsa ja yhä useempi lanka piti katkasta. Ja nyt mulla on otteessani vaan se lanka, joka pitää mut täällä. Se ehkä onkin se kaikkein tärkein, mutta mä en haluais pitää sitä. Mä en haluais olla ite vastuussa omasta elämästäni. Mä haluaisin antaa sen langan jollekulle toiselle, joka tekis ne oikeet ja hyvät päätökset, jotka nostais mun elämän takas raiteilleen, kun mä en siihen yksinkertasesti itse pysty.

Ennen oli langat joka sormelle eikä niistä kiinni pitäminen ollut haaste eikä mikään. Nyt mä pidän molemmilla käsillä tiukasti kiinni yhdestä ainoosta langasta, jonka käsitteleminen onkin raskaampaa, kun uskoiskaan.
   Mut vaikka siitä langasta kiinni pitäminen onkin yllättävän raskasta niin silti se on edelleen mun otteessa ja jokin estää mua päästämästä siitä irti.