Ei kukaan pärjää yksin

Ystäviin pitäis pystyy luottaa. Okei, mä luotin, kerroin kipeitä ja oikeesti vaikeita asioita parille tyypille. Mitä siitä seuras? Ulosheitto - ainaki osittainen sellanen niiden elämästä.

Kun jollain ihmisellä on ongelmia on muiden vaan helpompi blokata se pois elämästään. Epämukavat asiat kielletään, niiden todenperäsyyttä epäillään. Toisen pahaa oloa ei haluta tunnustaa. Nii tietysti, kuka nyt haluis tahran valkoseen lakanaan? Toisaalta taas, millanen ihminen, millanen ystävä pitää tärkeämpänä sitä, että ite säästyy paskalta, kun toinen kärsii siitä lähes yksin?
   Silti se pistää vähän miettimään. Kun mun läheisil on paha olla niin mä kyllä teen selväks, että oon tässä sitä ihmistä varten. Et mä kuuntelen, neuvon, teen kaikkeni auttaakseni. Siks mun onki vaikee käsittää, et miks se ei oo joillekki itsestäänselvyys?

Sen toisen ongelmat lakastaan maton alle. Kun niitä ei nää, niitä ei oo. Paitsi sillä ihmisellä, joka niistä kertokin. Mikä saa ihmiset ajattelemaan, että kun asian työntää pois mielestä niin se on sillä selvä, kaikki on hyvin? Ei ei, sehän vaan pahentaa asiaa. Se, että uskotut ihmiset huolehtii ennemmin omasta mukavuudestaan, kun pahan olon omaavasta ystävästään ei mahdu mun päähän.
   Ei ne ongelmat katoa sillä, että ne piilotetaan. Ei ne asiat muutu hyväks tosta vaan, ei tää oo mikään satu.

Mä rakastan mun ystäviä, mutta tämmöset asiat saa mut kyseenalaistamaan niiden rakkauden mua kohtaan.
Kuulumiset kysellään, mut ei kukaan kysy, että miten sulla oikeesti menee. Miten sä oikeesti voit. Se satuttaa.
   Kiinnostaisko mun ystävistä oikeesti ketään, jos mä vaan lähtisin? Katoaisin, menisin pois tosta vaan?
Ei kukaan ensisijaisesti ajattelis, että miten paha olo mulla oli, ne ajattelis sitä, miten ne pärjää ja miten niille tulee paha olo.

Ihmiset elää itselleen, se on totta. Mutta ois ihan jees, jos joskus pysähdyttäis oikeesti, ihan tosissaan ajattelemaan niitä muitakin sulle tärkeitä ihmisiä. Ilman sitä tekopyhyyden sädekehää siel pään päällä.

Ja edelleen mä kamppailen täällä lähes yksin. Mul on Markus, mä tukeudun siihen. Muihin mä en enää edes yritä, ei nää ongelmat katoa lakasemalla.