Luottamus

Mulle mun läheisissä ihmisissä eniten merkkaa luottamus. Se, että mä pystyn luottamaan siihen toiseen ja että se toinen pystyy luottamaan myös muhun. Mutta mitä sitten pitäis tehdä, kun se toinen rikkoo juurikin ton tärkeimmän pilarin?

Mä oon aina pitäny lähelläni vaan ne ihmiset, joihin pystyn ehdottomasti luottaa. Joille mä voin kertoa ihan mitä vaan eikä mun tarvii ollenkaan pelätä, että ne mun kertomani asiat lähtis kulkemaan eteenpäin, kenenkään muun korviin.

Mutta, onko nykyään tyhmää odottaa saavansa takaisin samanlaista luottamusta kuin mitä on itse valmis antamaan? Onko nykypäivinä vaan yksinkertasesti tyhmää luottaa?

Mä haluaisin todella uskoa, ettei ole, mutta mun kokemukseni kertoo muuta. Yhä uudestaan ja uudestaan mulle erittäin läheinen henkilö on rikkonut mun luottamukseni. Mä en tiedä, että tietääkö tää ihminen itse tehneensä niin, mutta mua se on satuttanut, koska mä tajuan niin käyneen.
   Mä oon monesti miettinyt, että miksi, oi miksi mä silti luotan ja kerron asioita, jotka on erittäin henkilökohtasia, koska kuitenkin kohta sen tietää muutama muukin. Sen on johduttava siitä, että mä en halua sulkea tätä ihmistä kuitenkaan mun elämästä. Tärkeä ja rakas se on mulle edelleen, vaikka mä olenkin siihen pettynyt.

On inhottavaa, kun läheiselle ihmiselle ei voi puhua niin, kun ennen. Perusasiat voi kertoa, mutta henkilökohtasemmat ja intiimimmät asiat jätetään sisälle. Vaikka kuinka tuntuu, että halkeaa, kun haluamistaan asioista ei voi kertoa niin se estää kuitenkin sen pettymisen.
   Se ei silti tunnu oikeelta. Kyllä pitäis pystyä puhumaan ihmiselle, jota ei koskaan halua menettää. Niinku ennen pysty, ilman mitään ongelmaa.

Kukaan toinen ei korvaa sitä ihmistä eikä kukaan toinen ihminen kuule kaikkea sitä, minkä mä haluaisin sille yhdelle kertoa. Jakaa asioita, pohtia, saada vastauksia, tukea, ymmärrystä. Kertoa jotain, jonka vastaukseksi riittää vaan yks ainoa katse.

Mä olen menettänyt jotain todella arvokasta, jonka mä haluaisin saada takaisin. Mä haluan saada sen yhden tukipilarin kuntoon. Tietenkään mikään ei olis niin, kun ennen, mutta ainakin mä voisin taas luottaa. Ja se merkkais mulle eniten.

Se ihminen voi kuitenkin luottaa siihen, että muhun voi tulevaisuudessakin luottaa.

"Haluun mun ympärille vaan ihmisii joihin voi luottaa, eikä kerta toisensa jälkeen tuu pettymyksii tuottaa. Vaan luottoystävii, keille ei tarvi kertaa, et meijän jutuist ei puhuta, capische? Omerta. Luotettavan porukan löytämine vaikeint, siks mul ei oo monta kenelle voi kertoo sen kaiken. Uskollisuudel ei oo hintaa, siks hakkaan "luottamus" sydämen kohdalle mun rintaan"