Tuttujen kasvojen keskellä oon, ku ypöyksin

Mä mietin, että mistä sen tietää, että ketä ihmistä kiinnostaa oikeesti sun kuulumiset ja vointi. Ihmiset saattaa kysellä, että "mitä sulle kuuluu?" ja "ai oikeesti?". Enkä mä siltikään voi olla varma, että niitä kiinnostaa oikeesti. Edes niitä, joiden pitäis olla mulle lähimmäisiä.

Huomasin sellasen jutun, että ainaki mun Facebook päivityksiin osoitetaan kiinnostusta vain, jos ne on positiivisia tai kertoo jostakusta muusta, kuten mun siskonlapsista.
Surullisiin, vihasiin ja niihin angstahtaviin päivityksiin ei ihmiset jaa huomiotaan. Edes ne tärkeimmät.

Tästä tuli mieleen, että kerran netin ollessa poikki maksamattoman laskun vuoksi, ei mua näkynyt Facebookissa tai missään muuallakaan internetin ihmeellisessä maailmassa viikkoon. Yksikään ihminen ei tätä ihmetellyt, yksikään ihminen ei soittanut tai edes tekstannut, että onko kaikki kunnossa ja miksi mua ei ole Naamakirjassa näkynyt. Kukaan ei tullut edes oven taakse pimpottelemaan varmistaakseen, että kaikki on hyvin.
Kun sitten ihmisiä nähdessäni otin asian puheeksi niin johan kaikki sanoivat, että "mä jo ihmettelinkin missä sä olit" ja "luulin, että jotain oli sattunut". Pyh.

Viime päivinä mun Facebookin seinä on heijastanut mun tunnetilani ihmisten nähtäväksi. Siitä mua voi lukea kuin avointa kirjaa. Ihmiset kuitenkin ohittavat sen kaiken olankohautuksella, kenties piilottamalla mun päivitykset tai poistamalla mut. Enkä mä odota, että kaikki 87 ihmistä kiinnostuu musta ja mun angstaamisen olosista päivityksistä. Mutta mun läheisiltä mä odotan sitä. Ja miksi en odottais? Kyllä muakin kiinnostaa niiden elämä ja kuulumiset ja pahoina päivinä yritän olla läsnä ja tukena. Antamassa neuvoja, jos niitä tarvitaan tai sitten ihan vaan kuunnella.

Tästäkin blogista löytää mun rikkinäisen elämän ajatuksineen ja tapahtumineen. En usko, että tätä lukee kukaan muu, kun mun isosiskoni ja kihlattuni. Itsellenihän mä rupesin tätä blogia kirjottamaan saadakseni ajatukset purettua, mutta samalla kuitenkin aivan avoimesti niin, että kuka tahansa voi sen nähdä. Täältähän sen näkee, että onko mulla nyt oikeesti kaikki hyvin ja toivoisin, että täältä ihmiset mun kuulumisia lukisikin sillon, jos heitä kiinnostaa oikeasti, koska mä en osaa näistä asioista face-to-face puhua enkä edes halua. Aina, kun mä olen ottanut elämäni kurjuuden esille niin se vaan valitettavasti pilaa ihmisten fiiliksen ja vähäisen lohduttelun jälkeen ollaan kuin ei mitään olisi tapahtunut.

Mä olen monesti miettinyt, että jos mä vaan katoisin niin huomaisko kukaan?
Ihmiset varmaan tuntisivat vain helpotusta, kun surumieliset tilapäivitykset heidän Facebookin Viimeisimmät ilmoitusosiossa vihdoin loppuisivat.

Mä kyllä tiedän, ettei ihmisiä kiinnosta minä ja mun blogini sisältö. Eihän ne edes tiedä blogin nimeä.