lauantai 9. marraskuuta 2013

Muutakin kuin ihoa

Työkkäristä soiteltiin pari viikkoa taaksepäin ja virkailijan suositus oli, että lopetan koulun. Kunnalla ei ole varaa ottaa oppisopimusopiskelijoita, kun vain korkeimmalla palkkatuella. Jota en siis saa. Työkkärin täti yritti saada mulle paikkaa myös vajaakuntoisen tuella, mutta ei tärpännyt sekään.

Suunnitelmana olisi, että reissun jälkeen katsottaisiin mulle jokin työkokeilu tms. paikka, jotta saisin rahaa edes jostain. Kouluun sitten haen ensi vuonna uudestaan, mikäli kyseessä on monimuotokoulutus, johon ei vakituista työpaikkaa tarvita.

Olen pettynyt, rikki. En ymmärrä, että miksi juuri minulle käy koulujen kanssa näin! Olen vuosittain toiminut erään työnantajan ohjeen mukaan, mutta opso-paikkaa ei ole herunut, koska kunnalla ei ole rahaa. Sitten kuitenkin sama ihminen ottaa minun nenäni edestä useitakin oppisopimuksella opiskelemaan.
   Jos kyse olisikin siitä, etten ole pätevä, niin ymmärtäisin sen täysin. Mutta kun tiedän, ettei siitä ole kyse. Olen hyvä työssä, johon haluan ja samaa on edellämainittu henkilökin sanonut. En siis todellakaan jaksa käsittää, että mistä kiikastaa!

Eli siis, meidän taloudellinen tilanteemme ei toiveiden mukaisesti parantunut vaan päinvastoin. Kuntoutustuen jälkeen mä en ole saanut mistään rahaa. En ole oikeutettu mihinkään.
Viime kuut olen käynyt anomassa toimeentulotukea soskusta. Ensimmäisellä kerralla sainkin harkinnanvaraista 487 euroa, josta olin innoissani! Seuraavalla kerralla kuulin vahingossa, että kyseinen summa peritään multa takaisin, kun saan tuloja. Päätöksessä ei sanottu tästä mitään, joten olen vähän puulla päähän lyöty.

Viimeiset pari kuukautta olen saanut toimeentulotukea 116 euroa, sillä sen verran meille jää vajetta. Vaikka mä olenkin kiitollinen kaikesta rahasta, minkä saan niin... Tiedän tapauksen, jossa noin 500 euron yksityislääkärikäynneistä sosku on korvannut puolet. Mitä helvettiä?! Varsinkin, kun julkisella puolella olisi saman asian saanut hoidettua muutamalla kympillä. Sitten kuitenkaan minun tilannettani ei voida käsitellä harkinnan kanssa, vaikken saa mitään muita tuloja.
   Joo, me eletään Markuksen palkalla aika just ja just, mutta esim. lääkkeet, kulkeminen, lääkärikäynnit ja laskut ei mahdu siihen palkkaan.

No, toivotaan, että joulukuussa tilanne paranisi, niin olisi taas yksi huolenaihe vähemmän.

EDIT: Tän kirjoituksen jälkeen kävin katsomassa tilini ja sinne oli tullut soskulta 230 euroa! Oon niin niin ilonen! Toi on mulle iso raha ja nyt tiedän varmasti, että pystyn maksamaan junaliput Vantaalle ja takaisin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Eriävistä mielipiteistä huolimatta, toivon asiallista kommentointia, kiitos! :)

Voit myös laittaa sähköpostia osoitteeseen: lovely_bunny_89@hotmail.com