perjantai 8. marraskuuta 2013

Kuulumisia at last

Vihdoinkin löysin hetkeksi hukkuneen kirjoitushimoni, jes.

Valohoidot ovat siis ohi, viimeinen taisi olla 17.10. Iho on ollut ihan okei. Paikoin kutittaa ja on hieman kuivaakin. Kasvot tahtovat vielä kutista ja punoittaa, samoin rintakehä, etenkin rintojen välistä.

Mä olen järkeillyt asian niin, että  viimeisinä valohoitokertoina täytyi käyttää rintaliivejä sekä visiiriä kasvoilla. Valoa ei siis ole tullut saman verran joka kohtaan kropassa.
Locobase Repairilla ja Apolar 0,1% hoitavat kasvoja ja Oftan Dexa silmäluomia. Kroppaan ja raajoihin sitten Bemetson Novalan yhdistelmävoida ja Ceralan Plus. Voidepesut edelleen käytössä.

Iho on siis suht ookoossa kunnossa ja niinpä päätin, että on aika ottaa silmät hoitoon. Mulla on jo usean vuoden ajan ollut ärtymistä silmissä. Niin, kuin pikkukiviä olisi luomien alla. Silmä ei mene punaiseksi eikä kutina ole samanlaista, kuin allergiatapauksissa. Lisäksi silmät erittävät paksuhkoa rähmää, joka on silloin tällöin pitänyt itse ottaa silmämunan päältä pois, jotta jotain näkisi.

   Tämän viikon alusta kävin lääkärillä, jonka diagnoosi oli kuivat silmät. Atoopikoilla näin yleensä on. Itsekin sitä vähän uumoilin, mutten halunnut tunkea silmiini mitään ennen, kuin olisin varma. Lääkäri määräsi Viscotears kostutustippoja laitettavaksi vähintään neljästi päivässä molempiin silmiin. Yöksi silmiin laitetaan Oftan A-Pant voide, jotta hoito tehostuisi.

Näillä siis mennään terveyden kannalta. Olen huomannut, että masennuksen parantumisen sekä ihon hoidon myötä, olen saanut itseäni paljon takaisin. Vaikea olla tätä onnellisempi, vaikkei kaikki täydellistä olekaan.

Vajaa viikko siihen, kun lennän kohti Puerto Ricoa. Apua! Nyt meinaa jo vähän jännittää. Kaksi viikkoa aurinkopainoitteista ihon kuntoutusta ja vertaistukea. Valmiina ollaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Eriävistä mielipiteistä huolimatta, toivon asiallista kommentointia, kiitos! :)

Voit myös laittaa sähköpostia osoitteeseen: lovely_bunny_89@hotmail.com