Menneisyyden pelkoja

Olin koko lapsuuteni ja teini-ikäni alipainoinen. Söin normaalisti, mutta paino ei noussut eikä massaa kertynyt muuallekaan. Itse en kokenut siitä kärsiväni muuten, kuin kiusaamisen vuoksi.

Yläasteen aikana jouduin ravintoterapeutin puheille, mutta painoa ei tullut, vaikka tarkkoja ohjeita noudatettiinkin.

   Puheeksi otettiin syömishäiriön mahdollisuus. Se kiellettiin niin minun kuin vanhempienikin puolelta. Asiaa ruvettiin kuitenkin tutkimaan.

Mulla oli yläasteen aikaan todella paljon pelkoja.

Pelkäsin, että sydämeni pysähtyy yön aikana, että syön jotain, jolle olenkin allerginen ja sen seurauksena saisin anafylaktisen reaktion (kurkku turpoaa umpeen), pelkäsin kemian tunneilla käytettäviä aineita hysteerisen paljon, pelkäsin koskea astian- ja pyykinpesukoneainesiin, pelkäsin että alkoholia juotuani tapahtuu jotain kamalaa, pelkäsin tukehtuvani syödessäni, en uskaltanut nielaista tabletteja kokonaisina, pelkäsin hiusväristä tulevan allergisen reaktion tai sen menevän silmiin. 

Kerran olin isosiskoni kanssa pesemässä hiusväriä pois päästäni, kun suuhuni meni värivettä. Menin aivan paniikkiin, huusin ja itkin. Tahdoin hiilitabletin, jonka jälkeen join litran maitoa neutraloidakseni myrkyn. Sairasta käytöstä.

Kaikki tämä tuli esille alipainon syytä tutkiessa. Sain lähetteen Kajaaniin nuorisopsykologille.

Muistan käyneeni psykologin tapaamisissa, mutta mitään muistikuvaa ei pelkojen ja muiden asioiden käsittelemisestä ole. Tuo aika on todella sankan sumun peitossa, kuin se olisi ollut vain unta. Muistan kuitenkin yläasteen ja sen aikaisen elämäni täysin.

Musta on todella kummallista, etten muista hetkiä, jolloin elämääni hallineita pelkoja käsiteltiin.

Nykyään voin pelkojen saralta hyvin. Olen työstänyt asioita päässäni vuosia ja pelot ovat hälvenneet.

Alipainoisuudenkin todettiin johtuvan geeneistä ja murrosiän jälkeen painoni nousi normaaliksi kuin itsestään.

Mietin, että mistä pelot aikoinaan tulivat ja miten ne saivat mieleni ja elämäni niin voimakkaasti otteeseensa?

Ja miksi?