Ajatuksia ihmissuhteista

Ihmissuhteet. Tuo alati muuttuva asia elämässämme.

Ei ole olemassa täydellistä ihmistä. Ei täydellistä ystävää, ei täydellistä kumppania, ei edes täydellistä jälkeläistä. Rakkaus ei kuitenkaan vaadi täydellisyyttä. Se ei vaadi monistettua versiota ihmisestä itsestään. Päinvastoin, erilaisuus on se liima, joka pitää meidät yhdessä.

Erilaisuus opettaa meitä. Se auttaa meitä kehittymään ja jopa muuttumaan, toivottavasti parempaan suuntaan. Peilikuvanamme toimiva toinen ihminen kertoo sen, mitä emme ehkä itse näe tai halua nähdä.
Olemme melko sokeita omalle toiminnallemme. Emme välttämättä näe, mitä teemme väärin tai mitä meidän pitäisi tehdä toisin. Silloin se läheinen ihminen elämässämme voi auttaa. Hän voi kertoa rehellisesti näkemänsä. Hän voi kertoa sen, mitä emme halua kuulla.

Ihmissuhde on pitkälti vuorovaikuttamista. Tasapainon löytäminen voi olla joskus haastavaa, tiedän sen kokemuksesta.

Oma kokemukseni ystävyyssuhteista on melko kapea. Pisin ystävyyssuhteeni on kestänyt lähes koko elämäni ajan. Asumme täysin eri suunnissa ja välissä on ollut vuosia ilman minkäänlaista kommunikaatiota. Silti olen aina tiennyt, että tämä ihminen on olemassa. Että voin laittaa hänelle viestiä milloin vain ja toisin päin.
Tämän ihmisen kanssa emme tarvitse jatkuvaa kanssakäymistä. Nähdessämme toisemme jatkamme luonnollisesti siitä, mihin on jääty. Hänen kanssaan oleminen on aina yhtä helppoa eikä ystävyytemme ole kärsinyt tavastamme vuorovaikuttaa, päinvastoin.
Luottamus toiseen on vahva.
Välimatkat, vuodet eivätkä vahvat erimielisyydetkään ole koskaan runnelleet tätä ystävyyttä peruuttamattomasti, vain vahvistanut sitä. Side tämän ihmisen kanssa on katkeamaton.

Minä olen ihminen, jolle riittää tieto siitä, että elämässäni on ihmisiä. Ystäviä, perhettä. Epävarmuuteni monissa ihmissuhteissa on välillä todella kuluttavaa. Monesti pelkään häiritseväni viesteillä, etenkin silloin, jos ystävän elämäntilanne on muuttunut. Vieritän pallon toiseen päähän ja odotan ystäväni ottavan yhteyttä, kun aika on hänelle sopiva. Tämä on todella ärsyttävää ja tiedostan sen täysin. Se on asia, jonka näen, mutta sen muuttaminen on vaikeaa.
Olen kuitenkin aina tavoitettavissa, en koskaan kieltäydy kuuntelemasta huolia ja murheita tai iloa ja onnea. Näen aina mielelläni ystäviä, on hyvin harvinaista, että kieltäydyn. Mutta olen käsittämättömän huono pitämään päivittäin tai edes viikottain yhteyttä, se on yksi heikkouksistani.

Vahvan ystävyysuhteen pitäisi kestää ne toisen heikotkin puolet, joskus suusta hypähtävät sammakot, erilaisuuden tuomat mielipide-erot ja ne suuret elämänmuutoksetkin. Ihmissuhteissa toinen tasapainottaa toista.
Pistääkin miettimään, että onko ihmissuhteella enää mitään annettavaa silloin, jos se ei enää kestä toisen heikkouksia tai muutoksia? Onko liian monta kertaa elvytetty suhde yksinkertaisesti jo menetetty? Olen kuullut, että jo kerran elvytetty asia on harvoin yhtä hyvä kuin se joskus oli.
Mahdollisen ihmissuhteen kuoleman tiedostaminen on kivuliasta. Se satuttaa, itkettää ja turruttaa. Rakkauteni toista ihmistä kohtaan ei ole kuitenkaan hävinnyt minnekään, siksi kuihtuvan ihmissuhteen toisena osapuolena oleminen onkin niin tuskallista. Kun se yksi elämän tärkeimmistä ihmisistä lipeää ja tiedostat, että et ole viime aikoina ollut se maailman parhain ystävä. Se saa häpeän punan nousemaan poskille.

Kuitenkin, joskus vain muuttunut elämäntilanne näyttää ilman sen kummempaa syytä, että erkanevatko tiet vai jatkuuko matka vierekkäin. Se on elämää, parhaimmillaan ja pahimmillaan.