Kirje

"Onnea! Sinut on valittu yllä mainittuun koulutukseen", semmoinen kirje tupsahti perjantaina postilaatikkoon. Tuntu, että sydän hyppäs kurkkuun ja koko maailma pysähty hetkeks. Porukoille kävellessäni - tai oikeastaan juostessani mä pompin puolet matkasta. Innostus oli käsin kosketeltavaa ja mä olin ylpeä itsestäni, mä tein sen.

Mä olen vieläkin ylpeä itsestäni ja onnellinen. Mun elämäni muuttaa suuntaa ja voin häpeilemättä kertoa ihmisille tilanteestani. Enää se ei ahdista.
   Niin mun elämäni muuttuu. Vakituinen suhde muuttuu kaukosuhteeksi. Vaikka sitä ei nyt ajattele niin tulee olemaan kamalaa ja surullista huomata, että ei enää nukukaan sen toisen vieressä, ei joudu tappelemaan peitosta. Enää ei voikaan vaan mennä sen toisen kylkeen kyhnöttämään tai syliin istumaan, kun siltä tuntuu. Fyysistä ja tietty sitä henkistäkin yhteyttä pitää odottaa aina viikonloppuihin ja lomiin saakka. Silti mä otan tän askeleen. Mä en halua vielä murehtia, mulla on pari kuukautta vielä aikaa ja mä haluan viettää sen täysillä. Tai ainakin sen toisen kyljessä kyhnöttäen.

Oikeastaan ainoa asia, joka tällä hetkellä ahdistaa on pelko asunnosta ja toimeentulosta. Opiskelijana ei rikastuta ja jos vaihtoehtona on ilmainen asuntola niin jokainen järkevä ihminen valitsisi sen. Mä olen kuitenkin jo aikuinen ihminen, kahdenkympin paremmalla puolella jo. Mä haluan oman rauhan, oman pienen vuokrayksiön, jossa voi sitten viettää aikaa sen toisenkin kanssa silloin tällöin. Asunnon jakaminen teini-ikäisten ihmisten kanssa ei kuulosta siltä paremmalta vaihtoehdolta.
   Äitini sanoi, että opiskelijan täytyy joustaa. Ja vaikka mä tiedän sen niin ajatus asuntolasta ei vain houkuttele. Opiskelijat ovat ennenkin tulleet toimeen, miksi mä en siis tulisi?
   Pian pitäisi jo postittaa laput takaisin koululle ja päätös asuntolan tarpeellisuudesta myös. Mä olen aina ollut ihminen, jonka täytyy saada pohtia ja punnita asioita ja niiden vaihtoehtoja pitkään. Nyt on edessä sellainen tilanne, että aikaa ei juurikaan ole. Kymmenen päivän kuluttua paperiden on oltava viimeistään perillä.
   Tääkin asia oli selvä niin kauan, kunnes tieto kouluun pääsemisestä saapui.

Mun ei auta kuin luottaa siihen, että mä keksin ratkaisun ennen määräaikaa. Nyt mä kuitenkin nautin siitä tiedosta, että mä pääsen syksyllä opiskelemaan.