sunnuntai 6. lokakuuta 2013

6.10.13

Syyskuun lopussa mulla oli viikon tauko valohoidosta. Kun huomasin, mikä tauon pituus tulisi olemaan, hiipi mieleeni pieni pelko tauon vaikutuksista ihottumaan. Eikä ihan turhaan. Nimittäin kutina palasi, ei onneksi mitenkään kamalan pahana, mutta takapakkia kuitenkin tuli mm. säärien ja kyynärtaipeiden kohdalla.

Valohoidon jatkuessa taas normaalisti, vaste oli jälleen kerran heti samana päivänä havaittavissa. Kutina hävisi ja kortisonivoiteella rasvatut taantuneemmat kohdat olivat seuraavana päivänä historiaa. Jes!

Toissa viikolla sain Bemetson Novalan- yhdistelmävoiteen. Voidepohjana toimii siis rasvainen Novalan. Voiteiden suhde sadassa grammassa on 50g ja 50g. Ja on toiminut! Kortisoni ylläpitää ihon tilannetta hyvänä ja Novalan puolestaan rasvaa etenkin kuivia kohtia! Tykkään!

Tällä viikolla sitten valon annosta nostettiin taas ja maanatai-iltana kasvot olivat kirkuvan punaiset. Keskiviikkona laitettiinkin sitten visiiri kasvoille, jossa sen pitääkin olla tämän jälkeen joka kerralla.

Valohoitoa on jäljellä vielä kaksi viikkoa, yhteensä viisi kertaa. Viimeinen viikko mennään samalla annoksella ylläpitohoitona. Helpottaa suunnattomasti, sillä kulkeminen Kajaaniin ja takaisin on paitsi kallista, myös uuvuttavaa.

Asiasta apinaan.

Opso-asia ei ole liikkunut mihinkään suuntaan. 10.10. Mulla on tapaaminen Työkkärissä ja toivon, että saisin jotain tietoa tilanteesta. Vaikka se olisikin negatiivista. Epätietoisuus ja odottaminen on paljon pahempaa.
   Mikäli opso-asia kosahtaa, en todellakaan tiedä, että mitä teen. Oppisopimuskoulutuksen tarkoitus oli saada mulle haluamani ammatti ja sen lisäksi parantaa meidän taloudellista tilannetta.

Olo on vaan niin käsittämättömän toivoton. Kun iho paranee niin toinen mulle suuri unelma aikoo kaatua. Mun ei selvästikään pidä saada kaikkea, vaikka kuinka tekisin töitä. Kukahan senkin on päättänyt?

Mun pitäisi kaiken lisäksi päästä tammikuussa eroon mielialalääkkeistä. Mä pelkään kauheasti, että tätä menoa joudunkin syömään niitä vielä pidempään. Pelkään, että masennuksen parantumisessa tulee takapakkia, en oo vielä täysin terve ja uupumus on jo hiipimässä takaisin.

Miksi minä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Eriävistä mielipiteistä huolimatta, toivon asiallista kommentointia, kiitos! :)

Voit myös laittaa sähköpostia osoitteeseen: lovely_bunny_89@hotmail.com