Pitkästä aikaa

24.2. oli mun viimeinen työkokeilupäivä päiväkodissa. Toisaalta vähän harmitti lähteä, sillä työkaverit ja lapset olivat tulleet jo niin tutuiksi.

   Joihinkin lapsiin sain vasta ihan viimeisinä viikkoina luotua syvempää kontaktia. Tuntuu, että suhteen luominen jäi ihan kesken!

Toisaalta olen kuitenkin iloinen, että pätkäni viimein loppui.

Omia arvojani vastaan sotivat toimintatavat, joita osa ryhmistä harjoitti sai minut ahdistumaan päivittäin.

Monet työntekijät käyttävät työaikana voimavarojaan aivan turhiin asioihin. Sen sijaan, että arvosteltaisiin muiden ryhmien työntekijöitä ja tapoja toimia, kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä, että mikä itsessä on työntekijänä ja ihmisenä vikana, kun tuntee tarvetta moiselle toiminnalle.

Olenkin todella onnellinen, että pääsin töihin juuri siihen ryhmään, jossa vanhempi- ja lapsilähtöisyys ovat toimintamallien ja hoitajien työnteon perusta.

Lapset ja aikuiset ovat päivähoidon asiakkaita. Vanhemmat maksavat saadakseen lapsilleen asiantuntevaa ja parasta mahdollista hoitoa.

Keskitysleirimäiset ryhmät lähestulkoon natsimaisine hoitajineen ja mielivaltaisine sääntöineen eivät mielestäni palvele edellä mainittua tarkoitusta.

Pienille päiväkoti toimii kasvualustana alkuopetukselle.

Mutta valitettavasti lapsen pitäisi osata jo päiväkotiin tullessaan niin paljon. 

Lapsen täytyisi osata pukea ilman apua, itkua ja turhautumista. Lapsen pitäisi osata pilkkoa ruokansa ja käyttää veistä ja haarukkaa oikeaoppisesti. Lisäksi pitäisi tykätä kaikesta ruoasta ja nukkua mahdollisimman pitkään. Ihmettelen, ettei vauvojen tarvitse vielä osata vaihtaa itse vaippojaan. 

Pieniltä lapsilta vaaditaan niin paljon. Lapsi on koko päivän noudatettavien sääntöjen ympäröimänä.

Kuka tahansa väsyisi jatkuvaan komenteluun ja kieltämiseen.

Esimerkiksi onnistunut pukeminen on pienelle lapselle suuri saavutus, mutta sen merkitys katoaa varmasti, mikäli hoitaja vain viittaa kintaalla lapsen onnistumiselle ja työntää tämän ovesta ulos.

Joten kehukaa! Lapset kuulevat päivänsä aikana niin paljon kieltoja ja komentelua, että pienikin kehu merkitsee.

Vai haluaisitko itse kuulla koko ajan vain sen, mitä teet väärin ja mitä et saa/olisi saanut tehdä? Teet jonkin itsellesi haastavan asian hienosti tai oikein, mutta et saa sitä mitään. Toki sinua ei kielletä tai komenneta, muttei myöskään kehuta, vaikka aihetta olisi.

Ankeaa, sanon minä.